top of page

Kohti kevään juhlaa!

Ilona Deco

Kevään juhla Pääsiäinen viikon päästä, miten sinä juhlistat pääsiäistä? Onko sinulla ja perheelläsi ollut tapana juhlia sitä jotenkin erityisesti vai sujuuko se tavallisen viikonlopun tavoin.

Olen aikaisempina vuosina leiponut pääsiäiseen liittyviä leivonnaisia, sekä sisustanut pääsiäisaiheisilla liinoilla ja koristeilla kotia, mutta nyt kun lapset ovat omien perheidensä kanssa enimmäkseen ja me miehen kanssa kahdestaan, niin pelkkä viikkosiivous ja narsissien tuonti kaupasta on riittänyt juhlistamaan kevään juhlaa.

Tämä korona-aika on tietysti yksi, mikä ei oikein innosta juhlimaan.

Mutta, yritetään ajatella valoisasti tulevaisuutta ja odottaa kohta tulevaa kesää.


Minulla on viiden ystäväni kanssa kimpassa Leineperin ruukilla käsityöpuoti,

Käsityötalo Sekstetti nimeltään.

Avaamme pääsiäisenä puodin ja pidämme sitä la-su avoinna tuonne toukokuulle saakka , jolloin aukiolomme muuttuu ti-su syyskuun loppuun saakka.

Me olemme eri alojen käsityöläisiä kaikki kuusi ja hauskaa on se kuinka hyvin me myös teemme toistemme kanssa yhteistyötä. Minä valmistan saippuoita ja keraamikkoystäväni valmistaa mm. saippua-alusia.

Taiteilijamme taasen suunnittelee minulle tuotepakkaukset sekä etiketit ja minä myyn hänen käsin maalaamiaan muistivihkoja verkkokaupassani.

Näin yhteistyömme pelaa ja autamme toinen toistamme. WomenPower!


Tervetuloa tykkäämään meistä facessa ja tutustumaan meihin kun taas voimme suhteellisen huoletta kulkea paikasta toiseen. www.facebook.com/KäsityötaloSekstetti


Hilma-Marianin melkein kaikki tuotepakkaukset ja etiketit ovat kokeneet uudistuksen. Käyhän tutustumassa nettisivuila ja verkkokaupassa.


Hyvää kevään jatkoa ja hyvää pääsiäistä!







Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Kevään ensisäteet ja käsityön iloa

Kevään ensisäteet ja käsityön iloa – palasaippuoiden valmistuksen äärellä Aurinko kurkistaa pilvien takaa, ja kevään ensimmäiset lämpimät...

Saippuanvalmistaja huono bloggaaja?

Olen tainnut olla aika huono bloggaaja... Viimeisestä kirjoituksesta on vierähtänyt vuosi! Mutta täällä taas – ja nyt lupaan ainakin...

Commentaires


bottom of page