top of page

Saippuapajalta hyvää iltaa!

Meillä on jälleen miehen kanssa "kesäduuni" eli lapsenlapsien hoitojaksot.

No, ei se nyt duunia ole mutta mummon aikataulut pitää tauluttaa aina joka maanantai , nyt ensin juhannukseen saakka ja vielä heinäkuun lopulta siihen saakka kun koulut alkavat.

Niinpä mummo duunaa nyt sitten saippuapajalla kiireellä kaikki liikenevät ajat, tänään iltasella lähdin pajalle hommiin heti, kun pojat oltiin haettu kotiin muutamaksi päiväksi.


Jalkakylpykuutioita jälleenmyyjät tilaavat kiitettävästi sekä asiakkaat ostavat ja käyttävät niitä kiitettävästi.

Alapuolella olevassa videossa on teon alla jalkakylpyseos, joka annostellaan muotteihin ja ne jätetään kuivumaan ilmavaan paikkaan 1-2vrk. Sen jälkeen ne poistetaan varovaisesti muoteistaan ja pakataan sellofaanipusseihin sekä liimataan tuote-etiketti pussiin.

Valmistan kahta erilaista kuutioita, Pinkki (vadelma-raparperi) sekä Piparminttu, jossa mukana kuivattuja mintun teelehtiä.


Jalkakylpykuutiot ovat ihanan virkistäviä sekä jalkoja kosteuttavia.

Lisää yksi kuutio lämpimään veteen ja jalat mukaan heti kun kuutio alkaa sulamaan sihisten. Lepuuta jalkoja vartin verran kylvyssä, huuhtele ja kuivaa jalat hyvin.


Nauti virkistävästä ja kaikkia aisteja rentouttavasta olosta kylvyn jälkeen.


Jos haluat ostaa suoraan Hilma-Marian verkkokaupasta näitä, niin linkit ovat tässä:





Tässä oli jälleen pienet kuulumiset! Mukavaa kesää!


T: Ilona Deco / Anne







9 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page